Survo ja Windows 10

classic Classic list List threaded Threaded
4 messages Options
Reply | Threaded
Open this post in threaded view
|

Survo ja Windows 10

Lauri Tarkkonen
Hei,

Olen aika pitkään sinnitellyt asentamatta Windows 10 käyttämiini koneisiin. Nyt se kuitenkin tuli vastaan melkein välttämättömänä. Ensimmäinen ongelma oli tietenkin Survon saaminen käyttöön, mutta se olikin huomattavasti vähäisempi riesa kuin mitä kuvittelin.  

Aikaisemmin käyttämäni asennuspaketti toimi uudelleen asennettuna, mutta siinä oli pari pientä säätöjuttua; vasemman yläkulman pienestä "survo-symbolista" klikkaamalla oli valittava "vanha konsoli" ja sen lisäksi saattoi valita myös fonttikoon.  

Toistaiseksi olen havainnut vain yhden pienen "kiusan". Olen tottunut käyttämään isompia ikkunoita, 50 riviä ja leveyttä tarpeen mukaan. Tämä edellyttää resize käskyn käyttöä, esime: resize(50,100). Tällä on mielenkiintoinen seuraus, survo, jossas resize käsky annetaan "jäätyy", mutta avaa uuden TOIMIVAN Survon, jossa resize on toteutettu. Jäätyneen ikkunan voi sitten nitistää oikean yläkulman "x" napilla.
Tästä ei ole oikeastaan mainittavaa vaivaa, kun vain tietää, että uudessa ikkunassa hommat jatkuvat normaalisti, eikä säikähdä. :-).

Minulla oli resize käsky aktivoituna aloitussukrossa, joten automaattisesti tein aina isoja ikkunoita. Nyt jätin tuon aktivoinnin pois, suurennan ikkunoita vain jos todella tarvitsen niitä. Käyttötapani on, että pidän useita Survoja auki samanaikaisesti, yleensä yksi on se varsinainen työikkuna ja muut ovat erilaisai apuikkunoita, joissa voi tehdä erilaisia muistiinpanoja, kosketuslaskentaa yms.  Oikeastaan ei ole yleensä tarpeen tehdä näistä suuria ikkunoita. Nyt voin saada samalle näytölle kolme survoa, jotka eivät ole toistensa päällä, yksi jossa on niin paljon rivejä kuin näytölle mahtuu ja kaksi, jotka ovat perinteisen survon 23 rivin näyttöjä, kaikki näkyvissä, eikä mikään ole toisen alla.  On hassua, että työn automatisoiminen, tässä tapauksesa niin vaatimaton kuin resizen automaattinen johti siihen, että tarpeettomasti tein "aina" isoja ikkunoita, vaikka apusurvot ovat ihan yhtä käteviä pienissä ikkunoissa.
Kuitenkin kun aloitussukro kirjoittaa maximin kokoiseen ikkunaan muuttavan resizen, niin se on yhden käskyn takana.  Tämä on tietenkin aivan turhan pitkä spekulaatio pienestä asiasta, mutta osoittaa minun mielestäni aika hyvin, että pienikin automaatio voi ohjata toimintatapoja pois optimaalisesta.

Lopuksi hyvä uutinen: Kun olen yleensä pitänyt useita Survoja käytössä samanaikaisesti on siitä seurannut virheilmoituksia, ... cannot be saved ... ja vaikka siitä selviää enterillä tai parilla, niin se on häirinnyt, nyt Windows 10 ei ole aiheuttanut näitä ilmoituksia. Osaakohan se paremmin hoitaa useita rinnakkaisia prosesseja?

t. Lauri


 
 
Reply | Threaded
Open this post in threaded view
|

Re: Survo ja Windows 10

Lauri Tarkkonen
En huomannut erikseen mainita, että käytän edelleen Survo MM, vaikka Survo R tarjoaakin paljon uusia mahdollisuuksia, niin nykyään tarvitsen kovin vähän uusia tilastollisia operaatioita, joita R tarjoaa, mutta joita MM:ssä ei ole.

- Lauri
Reply | Threaded
Open this post in threaded view
|

Re: Survo ja Windows 10

Lauri Tarkkonen
Bugi vs. piirre.  On vaikea sanoa mikä on ohjelmassa bugi ja mikä on vain ohjelman piirre. Tietenkin, jos ohjelma jää jumiin kesken kaiken tai pysähtyy ja katoaa niin seon bugi.  Tuli vain mieleen, että jos survon käyttäjälle olisi opetettu, että Survo käynnistyessään tekee tietyn kokoisen 23 rivin ja 72 sarakkeen ikkunan ja jos käyttäjä haluaa toisen kokoisen kokoisen ikkunan, niin hänen täytyy activoimalla  resize(a,b), missä a on haluttujen rivien määrä ja b sarakkeiden määrä. Uuden survon käynnistyttyä, edellinen survo suljetaan oikean yläkulman "x"-napista.

Joku varmaan sanoisi, että onpas kätevää, kun voi valita sen kokoisen ikkunan kuin haluaa, jopa vielä sen jälkeen kun on aloittanut työn, eikä mitään aikaisemmasta edes menetetä, ja vieläpä noin helposti. Nyt kun olemme aikaisemmin tutustuneet versioon, jossa tämä tapahtuu helpommin, siis edellistä survoa ei tarvitse käydä nitistämässä eikä sen olemassaolosta jää mitään jälkiä, niin tämä tuntuu kömpelöltä ja luulemme sitä bugiksi. :-).

t. Lauri
Reply | Threaded
Open this post in threaded view
|

Re: SURVO MM ja Windows 10

Seppo Mustonen
Administrator
Lauri Tarkkonen kirjoitti viimeksi:
> Bugi vs. piirre ...

Nyt ei ole SURVO MM:n osalta kysymys kummastakaan vaan kuten jo viesteissäni olen kertonut, Microsoft on mennyt "uudistamaan" konsolisovelluksia hallitsevia ohjelmiaan tavalla, joka ei ole kaikilta osin yhteensopiva aikaisempien kanssa.

Ongelma koskee SURVO MM:ssä komentoa
RESIZE rivien_lkm,sarakkeiden_lkm
jolla muutetaan Survon pääikkunan kokoa.

Tämä tapahtuu SURVO MM:ssä sulkemalla konsoli-ikkuna (SURVO MM - pääikkuna) API-funktiolla FreeConsole() ja avaamalla se uudelleen päivitetyin parametrein.
Nyt Windows 10:ssä FreeConsole() ei osaa vapauttaa ikkunaa vaan se jää tarpeettomana roikkumaan työpöydälle. Uusi ikkuna avautuu kuitenkin oikein.

Olen nyt saanut tämän "turhakkeen" poistetuksi API-funktion CloseWindow avulla. Sekään ei varsinaisesti poista tuota tarpeetonta ikkunaa, joka jää minimoituna alapalkkiin, mutta ei enää esiinny työpydällä eikä siis haittaa käyttäjää. Tämä pieni muutos on mukana SURVO MM:n versiosta 3.51 lähtien.