Administrator
|
Kun FILE SHOW:ssa siirtyy End-napilla sivun verran oikealle, kursorin tulisi sijoittua näkymän viimeiseen muuttujaan (kuten Survossa); nyt se jää ensimmäiseen (siis vasempaan reunaan). Seuraava painallus vain siirtää sen oikeaan reunaan, muttei vaihda näkymää. Takaisin päin tullessa homma toimii "oikein" (siis totutulla tavalla), eli Home-nappi vie sivun verran vasemmalle, ja kursori sijoittuu vasempaan reunaan.
Olen tottunut vilkaisemaan uusia, VARilla ym. tehtyjä muuttujia painamalla FILE SHOW:ssa Endin pohjaan hetkeksi, ja aloin ihmetellä, miksi datan loppuun pääseminen Musteessa tuntuu kestävän selvästi kauemmin... :) - (kärsimätön) Kimmo PS. Joo, FIELD-täsmennys on myös olemassa ja toimii loistavasti, mutta aina sitä ei tule käytettyä. |
Administrator
|
Asia oli muutettu Musteeseen tarkoituksellisesti, koska tietyissä tilanteissa Survomainen toiminta vei "muille maille" ja sarakeindeksointi meni sekaisin. Muistaakseni tuon voi joskus huomata Survossa etenkin viimeisten muuttujien kanssa niin, että "takaisinpäin" ei pääsekään heti ensimmäisellä painalluksella. Musteessa lukeminen väärästä indeksistä aiheutti useimmiten kaatumisen, joten se oli pakko korjata. Tuo oli yllättävän hankala korjattava, kun globaaleissa muuttujissa olevia indeksejä päivitetään "hajautetusti" eri paikoista, jolloin siis täsmälleen saman muuttujan merkitys päivittyy halutulla tavalla vasta tiettyjen oikeassa järjestyksessä annettujen funktiokutsujen jälkeen. Pienen askartelun jälkeen taisin saada tuon vihdoin toimimaan niin, että "sivunvaihdon" jälkeen mennään viimeiseen muuttujaan.. Seuraavassa versiossa pitäisi siis toimia toivotulla tavalla. |
FILE SHOW:ssa on myös toinen ominaisuus, joka saattaa sekoittaa käyttäjää.
Kun olen aktivoinut FILE SHOW:n ja painan Musteen ikkunaa, siirryn näennäisesti toimituskenttään. Vasta kun olen siirtynyt PgUp tai muulla vastaavalla komennolla, näyttöön tulee FILE SHOW:n data takaisin. |
Jatkaisin vielä Jounin mainitsemasta asiasta. FILE SHOWhan toimii pitkälti survomaisesti, eli poistutaan editorkentästä fileshow-näkymään ja sitten palataan f8:lla takaisin. R- tai vaikka win-käyttäjälle varmaan luontainen ajatus on, että näkymässä avautuu uusi ikkuna, joka toimii rinnakkain. Esimerkiksi "luontaisesti" voisi tulla mieleen sulkea fileshow-näkymä yläkulman rastista -> menee jumiin. Sitten luontaista voisi olla siirtyillä tai scrollata fileshowssa hiirellä. Nyt minulla ei ole mitään käsitystä, miten vaikea/mahdoton tällaisia on toteuttaa - tärkeä olisi nyt ainakin se, että file show:n jumiutuminen estyisi. Voisiko sellaisesta lähestymisestä olla apua, että file show avautusikin uuteen ikkunaan, jolloin voisi surfata edt-kentän ja fileshow:n välillä? :JVa |
Administrator
|
This post was updated on .
Juu.. tuo ongelma oli päässyt pujahtamaan takaisin jossain vaiheessa. Muutin taas "toimivaksi" eli pysytään FILE SHOWssa niin kuin pitää. Saattaa olla, että korjauksen takia hiiri ei toimi enää ihan joka paikassa, mutta koitan tarkistaa asian. Korjattu versioon 0.5.37. Jumittuminen on tosiaan epätoivottavaa. Vähän hankalalta korjaukselta vaikuttaa, mutta katsotaan.. korjattu versioon 0.5.37. Hyviä ehdotuksia, mutta vaativat vähän virittelyä. Samaan kategoriaan kuuluu kuin esim. Help-ikkunan "irrottaminen" editorista. Näiden kanssahan voitaisiin jopa siirtyä vähän toisenlaiseen "käyttöliittymään".. |
In reply to this post by Reijo Sund
Laitan tähän keskusteluun, kun ei varmaan ole oman topicin arvoinne...
Liitteenä on .EDT FS_ONG.EDT FILE DEL ISV FILE SAVE is.txt TO ISV / DELIMITER= SKIP_ERRORS=2 SAVEP CUR+1,END,is.txt IV 7 21 28 14 60 40 22 ... siis kyse 1 vektorin datasta, jossa on puuttuvia havaintoja (excelistä...). Musteessa FILE SHOW kaataa R:n, mutta Survossa toimii ihan ok. Kokeilin myös SKIP_ERRORS=2 optiolla, DELIMITER=; optioilla. |
Administrator
|
Yhden muuttujan aineistojen kanssa oli tosiaan ongelmia FILE SHOWssa - hyvä, että huomasit. Version 0.5.45 ei pitäisi enää kaatua.
|
Free forum by Nabble | Edit this page |