Hei,
Uuden Survo-risteilyn (6/2023) alla mietin, mitä kaikkea teenkään edelleen Survolla.
Yksi säännöllinen tehtävä ei silloin tullut mieleen, mutta huomasin nyt työskenteleväni sen parissa, ja päätin heittää tänne nähtäväksi. Olen kerran aiemmin kosketellut tätä aihetta tällä forumilla, mutta siitä on jo lähes kuusi vuotta:
https://forum.survo.fi/MOOC-kurssin-arvosanojen-visualisointi-tp717.htmlTuolloin vasta kaksi vuotta pyörinyt MOOC-kurssini (Johdatus yhteiskuntatilastotieteeseen) ei ollut vielä "valmis", mutta tuon graafin, jota nyt aion esitellä, perustat oli jo muurattu. "Valmiiksi" kurssi tuli vasta pari vuotta sitten, vuonna 2021, koronapandemian vauhdittamana, kuten olen värikkäästi kuvaillut viime vuonna julkaistussa kirjasessani (sivulla 71):
https://doi.org/http://doi.org/10.31885/9789515170866Kyse on siis tästä kuvasta, jonka viimevuotinen versio löytyy em. kirjan sivulta 74. Tänä aamuna päivitin tilanteen kurssien molempien osien osalta, piirsin kuvat ja muistutin opiskelijoita, että aikaa suoritusten viimeistelyyn lukuvuodelta 2022-2023 on aikaa vielä reilut pari viikkoa.
Seuraavassa on osan 1 kuvan piirtokaavio (osa 2 on tietenkin ihan vastaava):
OSA 1:
HEADER=[SwissB(18)],______#tilastoMOOC;_osa_1_(2022-2023):_pisteet_ja_arvosanat_(N=1743)
FILE SHOW GRADES
*kynä=[Swiss(13)][color(0,0,0,1)][line_width(0.9)][move(0,0)][rot(0)]
PEN=*kynä LINETYPE=*kynä HOME=20,2000
SIZE=2000,800 XDIV=2,18,0 YDIV=1,6,1
PLOT GRADES Tosa1 Dosa1 / DEVICE=PS,K1.PS POINT=0,6
PLOT GRADES1 X Y / DEVICE=PS,K2.PS POINT=[SwissB(30)][rot(40)],arvosan1
EPS JOIN K K2 K1
/GS-PDF K.PS
>copy K.pdf JYTMOOC-OSA1-2022-2023-arvosanat-20230814.pdf
/OPEN JYTMOOC-OSA1-2022-2023-arvosanat-20230814.pdf
XJITTER=1 0.1 YJITTER=1 0.1 täristys sittenkin hyvä!
XLABEL=[move(-300,0)],YhteiskuntaTILASTOtiede_(75_%)
YLABEL=[move(-130,-620)][rot(90)],YhteiskuntaDATAtiede_(25_%)
check the ratio: 2017 check the ratio: 2020
45/135=0.33333333333333 50/150=0.33333333333333
6/18=0.33333333333333 6/18=0.33333333333333
YSCALE=-3:?,0(10)50
XSCALE=[move(-10,-3)],-3:?,0(25)150
FRAME=6
POINT=0,6
POINT_COLOR=arvosan1
COLOR(0)=0.0,0.0,0.0,0.5
COLOR(1)=0.0,1.0,1.0,0.0
COLOR(2)=0.0,0.0,1.0,0.0
COLOR(3)=1.0,0.0,1.0,0.0
COLOR(4)=0.0,1.0,0.0,0.0
COLOR(5)=1.0,1.0,0.0,0.0
DATA GRADES1
X Y arvosan1
80 10 1
100 16 2
128 21 3
142 27 4
159 26 5
.................................................................................................................
Hyvää loppukesää/alkavaa syksyä kaikille Survoilijoille!
t. Kimmo